HIFK:LLA HURJA TOUKOKUU – VOITOSTA VOITTOON

Jalkapallon Veikkausliigasta viime kauden jälkeen pudonnut HIFK aloitti kautensa huhtikuussa kahdella tappiolla. Toukokuussa HIFK käänsi kurssinsa kuitenkin hämmästyttävästi voitettuaan kaikki kuukauden seitsemän otteluaan.

Tiistaina HIFK voitti Suomen Cupissa Veikkausliigassa pelaavan FC Lahden 1-0. Sitä voi pitää merkittävänä yllätyksenä.

HIFK päästi kuukauden vain yhden maalin. Veikkausliigan ja Ykkösen joukkueet eivät HIFK:ta vastaan maalinteossa onnistuneet, mutta Kakkosessa pelaava EPS onnistui. Se hävisi Suomen Cupin ottelun HIFK:lle 1-4.

Edellisen kerran HIFK voitti kuusi sarjaottelua putkeen kaudella 2018, jolloin pelasi Ykkösessä. Sitä edeltävä kuuden ottelun tappioton putki löytyy vuodelta 2014, jolloin sarjatasona oli myös Ykkönen.

Viime vuonna HIFK voitti Veikkausliigassa vain yhden ottelun. Joukkueen kausi oli surkuhupaisa. Vähällä oli, ettei HIFK olisi joutunut keskeyttämään kauttaan konkurssin takia.

Lue myös: Jose Mourinhon putki katkesi - Sevilla otti omansa jälleen kerran

2023-06-01T02:05:53Z dg43tfdfdgfd