Urheilu

Trending:


Onko tämä kuljettaja Max Verstappeniakin parempi? ”Hän on toiselta planeetalta”

Argentiinalainen IndyCar-kuljettaja Agustin Canapino on laukonut kovan väitteen sarjan espanjalaisesta tuplamestarista Alex Palousta, joka on ajautunut sopimuskuvioissa rajulle törmäyskurssille McLarenin kanssa. Palou järjestää jatkuvasti hämmennystä sopimusasioissa, mutta radalla hänellä on homma hanskassa. Canapinon näkemyksen mukaan Palou on jopa täydellisempi kuljettaja, kuin kolmannen peräkkäisen F1-mestaruuden takova Red Bullin Max...


Wilma Murron kilpakumppani häikäisi suihkukuvillaan – ”Uulalaa”

Kansainvälinen yleisurheilukausi on ohi huippujen osalta. Wilma Murto kertoi esimerkiksi hiljattain sosiaalisessa mediassa viettäneensä aikaa Yhdysvalloissa. Myös Murron kilpakumppanit ovat voineet vaihtaa hieman vapaalle. Timanttiliigan finaalin ja MM-kullan voittanut Katie Moon pääsi häätunnelmiin. – Olin niin onnellinen, että pääsin katsomaan, kun valmentajani meni naimisiin elämänsä rakkauden kanssa mitä kauneimmassa paikassa! Onnittelut...


F1-tuomaristo myöntää räikeän virheensä Max Verstappenin kohdalla – hollantilaista olisi pitänyt rangaista Singaporessa

F1-tallit vaativat torstaina selvitystä tuomariston päätöksiin viime viikonlopun Singaporen osakilpailusta. Erityisesti MM-kärkinimi Max Verstappenin tuomiotta jättäminen kolmessa eri tutkinnassa aiheutti paliikkia eri tallien välillä. Erityisesti tapaus, jossa Verstappen selkeästi pilasi AlphaTaurin Yuki Tsunodan aikakierroksen aika-ajoissa, kyseenalaistettiin. Suureksi syyksi Verstappenin rangaistuksetta jättämiseksi pidettiin sitä, ettei Red...


Max Verstappen romahti täydellisesti – paljasti katastrofin syyn ja löi hanskat tiskiin

Kymmenen edellistä F1-kisaa voittanut Max Verstappen tuskin juhlii sunnuntaina Singaporen GP:ssä. Verstappen romahti aika-ajossa vasta sijalle 11. Paalulle tykitti Ferrarin Carlos Sainz. Red Bull oli isoissa ongelmissa katuradalla. F1-toimittaja Erik van Haren kertoi X-palvelussa Verstappenin selityksistä tallin vaisuudelle. Verstappen teki selväksi, että autossa ei ollut pitoa tai kunnon tasapainoa. Verstappen myönsi, että hänellä on tekemätön...


Nyt saatiin ikävä paljastus Emil Ruusuvuoresta

Suomalaisen tenniksen ykköstähti Emil Ruusuvuori on kertonut ikäviä uutisia faneilleen. Ruusuvuori paljasti Instagram Storiesissa, että hän on sairastunut jälleen. – En tiedä mitä sanoa. Olen jälleen sairas. Tulen kyllä takaisin, viestitti Ruusuvuori. Ruusuvuori ratkaisi Suomelle ison turnausvoiton Davis Cupissa Kroatiassa. Se vei sinivalkoiset värit Davis Cupin puolivälieriin. Ruusuvuorella ei ole ollut helppoa terveysasioiden suhteen. Hän […]


Mainio pari: Suomalaiset urheilutähdet hempeilivät näyttävissä lomakuvissa

Pituushyppääjä Taika Koilahdella on takana terveysmurheiden sävyttämä kausi. Naisen kumppanin Wäinö Mäkelän frisbeegolf-kausi ei ole myöskään ollut aivan täyttä ilotulitusta. – Hankalan harjoituskauden jälkeen mulla oli kuitenkin fiilis ettei kisakentille oo enää tänä vuonna mitään annettavaa. Uskon tehneeni oikean ratkaisun, koska nyt on aikaa treenata rauhassa kohti kautta 2024 ja laittaa mieli sekä kroppa toimimaan, […]


Venäläiseltä hiihtotähdeltä melkoinen päivitys – Kerttu Niskanenkin reagoi näkemäänsä

Venäjän hiihdon ykköstähtiin kuuluva Natalja Terentjeva (aiemmin Natalja Neprjajeva) meni hiljattain naimisiin. Nainen sanoi tahdon toiselle hiihtotähdelle Aleksandr Terentjeville. Terentjeva julkaisi sosiaalisessa mediassa kuva- ja videomateriaalia hääjuhlista. Nyt tuore aviopari on ilmeisesti päässyt myös häämatkalle. Maailmancupin kokonaiskisan toissa kaudella voittanut Terentjeva säteili näyttävässä asussa upean kesäisellä videolla. Myös...


MTV Urheilu: Liigan huippuseura kiinnostunut Petri Kontiolasta

Pelaajauransa jatkoa tällä hetkellä pohtiva hyökkääjä Petri Kontiola herättää kiinnostusta Liigan siirtomarkkinoilla. MTV Urheilun haastattelussa mestarijoukkue Tapparan urheilutoimenjohtaja Antti Tuomenoksa myöntää, että kokenut keskushyökkääjä kiinnostaa ainakin jollain tasolla. – Keskikaista on se, mitä me katsotaan koko ajan. Meitä kiinnostaa yleisesti ottaen oikeanlaiset pelaajat. Jos Petrillä on oikea motivaatio, niin totta kai Tappara on...


Lehti: Eripura kasvaa Manchester Unitedissa – pelaajien mielestä Erik ten Hag ei kritisoi suosikkejaan

Manchester Unitedin joukkuehenki on jälleen koetuksella, kertoo Manchester Evening News. United on aloittanut kautensa haparoiden kahdella voitolla ja neljällä tappiolla. Häviöistä kolme on tullut peräkkäin viimeisissä otteluissa, joissa manchesterilaiset ovat päästäneet yhteensä 11 maalia. MEN:n mukaan osa Unitedin pelaajista on kyllästynyt manageri Erik ten Hagin antamaan jatkuvaan kritiikkiin ja siihen, kuka sitä saa osakseen. Joidenkin […]


Armand Duplantis antoi palaa – tylyä tekstiä Suomen kohtaamisesta

Ruotsin supertähti Armand Duplantis otti helpon voiton Ruotsi-ottelun seiväshypyssä. Siihen riitti keskinkertainen tulos 560. Duplantis yritti sen jälkeen vielä kolme kertaa uutta maaotteluennätystä 601. Nuo kolme yritystä kuitenkin epäonnistuivat. – Se oli hauskaa, mutta ei tullut kovin montaa hyppyä minulle. On kuitenkin aina kiva osallistua Finnkampeniin ja olla stadionilla, selitti Duplantis SVT:lle. MM-kultaa napannut Duplantis […]


Nytkö se tapahtuu? Patrik Laineen tilanteessa muutos Columbuksessa

NHL-seura Columbus Blue Jacketsin harjoitusleiri on jo vauhdissa Pohjois-Amerikassa. Suomessa mielenkiinto kohdistuu Patrik Laineeseen. Maalipyssyn tilanteessa on tapahtunut muutos, kertoo The Athleticin Aaron Portzline. Laine aloitti harjoitusleirin laitahyökkääjänä. Tiistaina ja keskiviikkona mies oli kuitenkin Columbuksen harjoituksissa keskushyökkääjän paikalla. Laine taituroi tänään samassa vitjassa Johnny Gaudreaun ja Kirill Marchenkon...


Kari Jaloselle pedataan huippupestiä! – Tästä syystä mies ei huhujen mukaan ole tarjoukseen tarttumassa

Tsekin suurseura HC Kometa Brno haluaa lähteiden mukaan Kari Jalosen seuraavaksi valmentajakseen. Kari Jaloselle on lähteiden mukaan tarjottu valmentajan paikkaa Tsekin jääkiekkoliigon historian menestyneimmässä seurassa Kometa Brnossa. Konkarivalmentaja on Tsekissä tunnettu, sillä hän valmensi maan maajoukkuetta kaksi edellistä kautta. Jalonen ehti johdattaa Tsekin MM-pronssille keväällä 2022, ennen kuin sai viime kesäkuussa potkut heikon...


Mari Ederkin lopetti – IL:lle lausuttiin suora totuus Suomen ampumahiihdosta

Marjut Rolig oli 1990-luvun alussa yksi Suomen hiihdon suurista nimistä. Nainen nappasi vuoden 1992 Albertvillen olympialaisista kultaa ja hopeaa. Rolig ei ole kovin tuttu näky enää julkisuudessa. Hän oli kuitenkin hiljattain Iltalehden haastattelussa. 57-vuotias hiihtolegenda myönsi olevansa edelleen varsin aktiivinen penkkiurheilija. Hän suhtautui varsin optimistisesti Suomen hiihdon tulevaisuuteen. – Sieltä on tosi hyviä nuoria nousemassa […]


Kalle Rovanperä avasi pelin Chilen MM-rallissa - löi kovan ajan ja tutut faktat tiskiin

Toyotan Kalle Rovanperällä on mahdollisuus varmistaa mestaruus tänä viikonvaihteessa ajettavassa Chilen MM-rallissa. Kauden kolmanneksi viimeinen kisa käynnistyy perjantaina. Torstaina hiotaan säätöjä ja ravistelleen loputkin ruosteet ranteista Bio Bion 5,75 kilometrin mittaisella testierikoiskokeella. Rovanperä lähti matkaan ensimmäisenä ja avausveto on nyt plakkarissa. Se kulki aikaan 4.03,5. - Ihan ok. Varsin liukasta, koska yöllä oli niin...


Se oli siinä: Suomen olympiatoivo vahvisti ikävän uutisen

Suomelle hopeaa ja pronssia olympialaisissa voittanut Enni Rukajärvi jättää lumilautailumaajoukkueen. Liitto on vahvistanut asian. – Enni Rukajärven pitkä ura ammattilaisena jatkuu edelleen, eikä se anna laantumisen merkkejä maajoukkueesta pois siirtymisestä huolimatta. Hän jatkaa myös maajoukkueen mentorina oman uransa ohella, kerrottiin tiedotteella. Rukajärvi kommentoi itse ratkaisuaan Instagramissa. Kiitokset olivat lämpimiä. – Joskus minun...


Tiukka kysymys oli liikaa – Oliver Helanderilta jäätävä reaktio

Oliver Helander onnistui hyvin Timanttiliigan finaalissa Eugenessa. Hän oli miesten keihäskisan kolmas tuloksella 83,74. Kisan voitti tshekki Jakub Vadlejch tuloksella 84,24. Kakkonen oli Intian Neeraj Chopra. – Luulin, että olisin tyytyväinen, jos heitän yli 83 metriä ja olen kolmas Timanttiliigan finaalissa, mutta nyt jäi turhan lähelle tuo voitto, Helander sanaili SUL:n tiedotteella. – Tuo kolmas ja […]


Tämä näky televisiossa oli liikaa – Tapio Suominen koulutti Yleä oikein kunnolla

Pitkän uran Yleisradion riveissä tehnyt selostajalegenda Tapio Suominen seuraa edelleen tarkkasilmäisesti entisen työnantajansa sisällöntuotantoa. Lähtöpassit Yleltä saanut Suominen kehuu usein Ylen urheilulähetyksiä sosiaalisessa mediassa. Kritiikkiäkin tulee – kun mies niin aiheelliseksi kokee. Siitä saatiin esimerkki tiistaina, kun Ylen teksti-tv:llä kerrottiin Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen Kansojen liigan ottelun voitosta Romaniaa...


Tenniksen supertähdeltä epäkunnioittava ele – Pilkkasiko Novak Djokovic nuorta haastajaansa?

Tenniksen vuoden viimeisessä grand slam -turnauksessa pelattiin viime yönä Suomen aikaa miesten kaksinpelin välierät. Novak Djokovic kohtaa sunnuntain finaalissa Daniil Medvedevin voitettuaan Ben Sheltonin välierässä suoraan kolmessa erässä. 23-kertainen grand slam -mestari Novak Djokovic näytti nuorelle haastajalleen Ben Sheltonille kaapin paikan US Openin miesten kaksinpelin välierässä. Serbialainen supertähti vei ottelun suoraan kolmessa...


Hirmukaari! Sieltähän jysähti kautta aikojen suomalaisheitto

Suomessa on tehty vielä yleisurheilun kesäkauden päätteeksi kovan luokan tuloksia. Sellaisesta vastasi jälleen kerran moukarilupaus Pinja Kärhä. Superlahjakkuus heitti jo Ruotsi-ottelussa ikäluokkansa (16-vuotiaat) Suomen ennätyksen kolmen kilon moukarilla. Leka lensi 70,38 metriä. Nyt Kärhä otti Töysässä käsiinsä naisten moukarin. Se painaa neljä kiloa. Tuloksena oli jälleen kerran ikäluokan kautta aikojen paras suomalaistulos 58,72....


Shokeeraava väite Aleksandr Bolshunovista näki päivänvalon

Venäjän miesten hiihdon kärkinimi Aleksandr Bolshunov on valmistautunut tiukasti uuteen hiihtokauteen. Bolshunov ja kumppanit ovat varsin odottelevin mielin. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS ei ole vielä vahvistanut, nähdäänkö venäläisiä ensi kaudella kansainvälisissä kisoissa. Todellisuudessa asian suhteen tuskin on paljon jossiteltavaa. On erittäin epätodennäköistä, että FIS päästää venäläiset mukaan kisoihin. Bolshunov on kotoisin läheltä...


IL:ssä brutaalia faktaa Kristiina Mäkelän romahduksesta

Kristiina Mäkelä nappasi viime vuonna hienosti kolmiloikan EM-hopeaa uuden SE-tuloksella 14,64. Kaudesta 2023 tuli sitten iso pettymys. Hänen sesongin paras tulos oli 13,92. Mäkelä päätti kautensa syyskuun alussa Ruotsi-ottelussa. SE-nainen oli kakkonen Tukholman olympiastadionilla. Mäkelä on pitänyt sesongin päätyttyä hiljaiseloa sosiaalisessa mediassa. Iltalehti on antanut Mäkelälle karun kahden lampaan arvosanan tästä kesäkaudesta. – Uran...


F1-talli löi kuskikaksikkonsa lukkoon ensi kaudeksi – tulokaskuskille ikäviä uutisia

AlphaTaurin F1-talli on vahvistanut ensi kauden kuskikaksikkonsa. Italialaistallin puikoissa jatkaa Yuki Tsunoda sekä käsivammastaan toipuva Daniel Ricciardo. Täten vahvasti Ricciardoa tuuranneelle Liam Lawsonille napsahti ikäviä uutisia, kun uusiseelantilaselle ei avaudu vielä ensi kaudeksi vakiokuskin paikkaa kuninkuusluokasta. Lawson jatkaa tallin kehitys- ja varakuljettajana. Tsunoda on ajanut tiimin riveissä jo kaudesta 2021 saakka ja on...


Tyly tuomio – Robert Heleniuksen kannalta synkkää tekstiä

Anthony Joshua tyrmäsi Robert Heleniuksen elokuussa nyrkkeilyn raskaansarjan huippuottelun seitsemännessä erässä. Ottelun jälkeen pakkaa sekoitti Matchroom Boxingin tiedote, jonka mukaan Heleniuksen antamasta dopingnäytteestä on löytynyt viitteitä urheilussa kielletyistä aineista. Asiasta ei ole tippunut vielä lisätietoja. Joshua näyttäisi olevan nousevassa kunnossa sen jälkeen, kun hän koki kaksi tappiota Oleksandr Usykille. Takana on voitot...


Ylen teksti-tv:stä tehtiin melkoinen löytö – kaiken nähnyt urheilutoimittajakin ihmeissään

Ylen teksti-tv on vanha instituutio. Se kuitenkin myös uudistuu aika ajoin. Niin on jälleen tapahtunut. Suomen Pöytätennisliitto fiilisteli hiljattain X-palvelussa uutta lajiliitolle suotuisaa muutosta. – 297 on pöytätennisväen 235 Pöytätennis tekee paluun Ylen teksti-tv-palveluun. Sivulta 297 löytyvät jatkossa Mestaruussarjan tulokset ja sarjataulukko sekä henkilökohtaisten SM-kisojen ratkaisuottelut ja mitalistit, hehkutti liitto. Yleltä tuttu...


Verstappenilta jäätävä kuitti Hamiltonille – Osuuko pilkka omaan nilkkaan?

F1:ssä muhii melkoinen skandaali, sillä Felipe Massa vaatii vuoden 2008 maailmanmestaruutta itselleen. Mestariksi tuona kautena kruunattiin ensimmäistä kertaa urallaan Lewis Hamilton, mutta tilanne saattaa vielä muuttua. Historiallista kahdeksatta maailmanmestaruuttaan jahtaava Lewis Hamilton saattaa joutua ottamaan valtavaa takapakkia tavoitteen kanssa, mikäli brittikuljettaja menettää yhden mestaruuksistaan. Hamiltonin nykyistä kilpakumppania...


Mick Schumacherin F1-haaveet romuttuivat nololla tavalla – Toto Wolffin avustus pahensi tilannetta

Mick Schumacheria ei nähdä F1-sarjassa ensi kaudella. Täksi vuodeksi Mercedeksen testikuljettajaksi Haasilta sysätty saksalainen on tavoitellut ajopaikkaa kuninkuusluokassa aktiivisesti läpi vuoden. Vaihtoehdot ovat olleet vähissä. Suurin osa ajopaikoista täytettiin monivuotisilla sopimuksilla, mutta avautuminen Williamsilla näytti olevan olemassa. Erityisesti Mercedeksen sekä Williamsin vuosia jatkunut yhteistyö poiki mahdollisuuksen...


Suomen tennisässältä jykevä alku! – Jo neljäs voitto putkeen

Suomen miestenniksen kakkospelaaja Otto Virtanen pyrkii pääsemään ATP-rankingissa ensimmäistä kertaa sadan joukkoon loppusyksyn aikana. Tällä viikolla Virtanen pelaa Ranskan Orleansissa haastajakiertueen turnausta, jossa voittajalle on jaossa 125 ATP-pistettä. Virtasen urakka käynnistyi erinomaisella tavalla ranskalaista karsijaa vastaan. Suomen Otto Virtanen aloitti jykevästi Ranskan Orleansissa pelattavan Challenger 125 -tason kilpailun....


Ystävä paljasti tietoja Michael Schumacherin tilasta

Michael Schumacherin traagisesta lasketteluonnettomuudesta on ehtinyt kulua 10 vuotta. Schumacherin ystävä Roger Benoit avasi seitsenkertaisen maailmanmestarin tilaa. Benoit ja Schumacher tutustuivat työtehtävissä, sillä Benoit on kokenut F1-toimittaja. Alkuun he ajautuivat riitoihin ollen puhumatta vuosia, mutta ajan myötä heidän välinsä lämpenivät. Schumacher sai aivovamman Ranskan Alpeilla tapahtuneessa lasketteluonnettomuudessa ja on ollut...


Iskuakaan ei lähtenyt – raskaansarjan ottelu päättyi järkyttävällä tavalla

Vapaaottelumaailmassa nähdään aika ajoin todellisia salamatyrmäyksiä. Sellaista todistettiin myös viikonloppuna, kun raskaansarjan jätit Robelis Despaigne ja Stevie Payne astuivat kehään. Fury Challenger Series 7:n ottelu päättyi pikaisella aikataululla. Despaigne täräytti hurjan oikean jalan potkun suoraan vastustajan päähän. Payne ei ollut ehtinyt lyödä kertaakaan, ennen kuin ottelu oli ohi. Payne lähti nukkumatin luokse ja kamppailu päättyi...


”Näitä kuvia ette sitten käytä” – Suomen hiihtosensaatiolta tyly heitto Ylelle

20-vuotias Niko Anttola oli yksi viime talven suurista suomalaisista hiihtosensaatioista. Upea kausi sai kruununsa Planican MM-kisoissa, joissa Anttola oli tuomassa Suomelle hopeaa miesten viestissä. Anttola ehti aiemmin talvella juhlia myös nuorten MM-kisoissa. Whistleristä tuli taskuun nuorten MM-kulta 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa ja hopea 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökisassa. Anttolan kauden jälkeinen touhu...


Kalle Rovanperä aloitti räväkästi - Esapekka Lappi esitti mielenkiintoisen arvion

Chilessä ajettava rallin MM-sarjan kauden kolmanneksi viimeinen osakilpailu käynnistyy perjantaina. Hyundain Esapekka Lappi esitti arvionsa sunnuntaina päättyvän kisan haastavimmasta päivästä. Se on vuorossa heti kättelyssä perjantaina, jolloin ajetaan kuusi erikoiskoetta. - Kolme hyvin erilaista päivää. Erityisesti perjantaista tulee erittäin haastava päivä, Lappi kommentoi WRC:n haastattelussa testierikoiskokeen ensimmäisen vedon jälkeen....


Karu paljastus loukkaantuneen F1-kuskin todellisista vammoista

Red Bullin urheilupomo Helmut Marko on tehnyt karun paljastuksen kätensä Hollannin GP:n harjoitusten ulosajossa teloneen AlphaTauri-tallin kuljettajan Daniel Ricciardon tilanteesta. Vamma oli paljon pahempi, mitä tähän mennessä on julkisuuteen kerrottu. - Kädessä on itse asiassa seitsemän murtumaa, Marko paljastaa Servus TV:lle. Ricciardon käsi operoitiin jo Hollannin GP:n aikoihin Barcelonassa. Leikkauksen suoritti tohtori Xavier Mir. - Sama...


Ukrainasta raju viesti Sergei Bubkasta – ”Ei ole enää olemassa”

Sergei Bubka on yksi kautta aikojen legendaarisimmista yleisurheilijoista. Miehen maine on kuitenkin ryvettynyt viime vuosina. Bubkaa on syytetty esimerkiksi liiketoimista venäläisten kanssa kesken Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen. Mies on kiistänyt voimakkaasti nuo väitteet. Bubka sai Venäjän hyökkäyksen alettua nopeasti kritiikkiä, kun hänellä kesti reagoida julkisesti voimakkaasti tapahtumiin. Hän on sittemmin tehnyt ulostuloja, joissa...


Ferrarin viimeinen oljenkorsi? ”Avoin shekki Max Verstappenille”

F1-asiantuntija Tom Coronelin mukaan Ferrarin ainoa keino voittaa maailmanmestaruus on värvätä Red Bull-tallin Max Verstappen riveihinsä. Verstappen on pyyhkinyt tällä kaudella myös Ferrareilla lattiaa Carlos Sainzin Singaporen GP:n voittoa lukuun ottamatta. Verstappenin sopimus ulottuu vuoteen 2028. Hänen värvääminensä Ferrarille saattaa osoittautua toivottomaksi tehtäväksi, mutta Coronelin mukaan Maranellon punaiset eivät voi yksinkertaisesti...


Sieltä se tuli – Wilma Murto sanoi ääneen karun totuuden kauden päätyttyä

Seivästähti Wilma Murto jäi lauantaina neljänneksi Timanttiliigan finaalissa Eugenessa. Murron tulokseksi jäi 471. Sen jälkeen ei tullut ylityksiä. Murto teki kovan ratkaisun ja nosti vielä riman SE-korkeuteen 486. Se jäi tekemättä kahdella yrityksellä. C Moren asiantuntija Tommi Evilä piti näkemästään. Hän kehui naisen ratkaisua. – Tämä kertoo siitä mindsetistä, joka Wilmalla on. Voitosta lähdetään vääntämään […]


Riitta-Liisa Roposelta hurja päivitys‚ suomalainen mieshiihtäjä tarjosi melkoisen nöyryytyksen

Maastohiihtolegenda Riitta-Liisa Roponen tykkää haasta itsensä myös muissa lajeissa. Viikonloppuna nainen laittoi parastaan Ruskamaraton tapahtuman polkujuoksukisassa. Roponen paineli 16 kilometrin reitin aikaan 1:08:28. Se toi ylivoimaisen voiton naisten sarjassa. Kakkoseksi tulleeseen kertyi eroa yli kahdeksan minuuttia. – Ruskaretki. Juoksu on kyllä makia ku saa laittaa ittensä koville. Samalla hurjan raskasta ja tuskallista, mutta samalla...


Jelena Isinbajeva astui Vladimir Putinin varpaille – nyt tuli järkyttävä viesti Venäjältä

Jelena Isinbajeva voitti yleisurheilu-urallaan kaiken. Naisten seiväshypyn ME-tulos on edelleen hänen nimissään. Kesällä paljastui Isinbajevan kannalta kiusallinen tieto, kun selvisi, että hän asuu nykyään Espanjassa. Isinbajeva on saanut jatkaa roolissaan kansainvälisen olympiakomitean KOK:n urheilijakomission jäsenenä. Isinbajeva on tullut uransa aikana ja sen jälkeen tunnetuksi yhtenä presidentti Vladimir Putinin luottourheilijoista. Naisen...


Suomalainen yleisurheilutähdeltä raju tilitys – tästä nainen vaikeni: ”Raastaa rankasti mieltä”

Korkeushyppääjä Heta Tuurin kausi ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Viime vuonna uuden ennätyksensä (190) tehnyt Tuuri ei onnistunut tekemään uutta kehitysloikkaa. Kauden parhaaksi tulokseksi jäi lopulta 187. Tuuri jäi myös MM-kisoissa karsintaan tuloksella 180. Tuuri on nyt tehnyt Instagramissa avoimen tilityksen urheiluvuodestaan. Hän myönsi kohdanneensa isoja haasteita, jotka pakottivat reagoimaan. – Ei voi muuta todeta […]


Mistä tämä tuli? – SE-nainen Krista Tervo jysähti mahtikaaren

Ruotsi voitti yleisurheilun maaottelussa Suomen sekä miehissä että naisissa. Miesten kisa päättyi tasapisteisiin 227–227, mutta Ruotsi otti voiton, koska joukkueella oli enemmän lajivoittoja. Ruotsin naiset voittivat 228,5-225,5. Yksi Suomen joukkueen isoista onnistujista oli moukarinheittäjä Krista Tervo. SE-naisen kausi on ollut heikko viime vuoteen verrattuna. Nyt kuitenkin jysähti. Tervo voitti maaottelun kauden parhaalla tuloksellaan 73,09....


Yleisurheilumaailmasta tipahti valtava uutinen – Nooralotta Nezirin reaktio kertoo kaiken

Legendaarinen pikajuoksija Dafne Schippers on lopettanut uransa. 31-vuotias hollantilainen kertoi asiasta sosiaalisessa mediassa. Schippers ilmoitti asiasta Instagramissa. Naisen ilmoitus keräsi valtavasti reaktioita. Esimerkiksi Nooralotta Neziri kommentoi julkaisua. – Kisailu loppuu tähän. Urheilija tietää aina tämän päivän koittavan, että jossain vaiheessa urasta tulee hetki ajassa — kokoelma muistoja ja toivottavasti mitaleita, alkoi...


Fanilta tyly kommentti Eveliina Määttäsen lomakuvasta – naisen kuitti ei jättänyt mitään epäselväksi

Suomalaisjuoksija Eveliina Määttänen teki myös päättyneellä yleisurheilukaudella ison kehitysloikan. Sen kunniaksi voi hieman lomaillakin. Määttänen esitteli Instagramissa kuvamateriaalia kauden jälkeisistä touhuistaan. – Kaksi viikkoa lomalla meni kuin siivillä hyvässä seurassa, hyvän ruuan ja upeiden maisemien parissa. Odotan innolla seuraavaa seikkailua, fiilisteli Määttänen. Eräs naisen seuraaja kiinnitti huomionsa yhteen Määttäsen...


Sieltä se tuli: Saga Vanniselta surullinen uutinen

Budapestin MM-kisoissa yhdeksänneksi sijoittunut seitsenottelija Saga Vanninen on kertonut harmittavia uutisia. Superlupaus kertoi, ettei häntä tulla näkemään viikonloppuna Ruotsi-ottelussa. Vanninen on tehnyt päätöksen pikkuvamman vuoksi. – Muutamia hetkiä kaudelta 2023. Uusia ennätyksiä ja paljon uutta oppia. – Ehkä paras kausi tähän mennessä tosin loppuu hieman aikaiseen pienen takareisivaivan takia… innolla odotan jo ens kesää, sanaili […]


Viaton virhe käynnisti hiihdotähden hurjan painajaisen – ”Joudun elämään sen kanssa loppuelämäni”

Ruotsin hiihdon nuoriin superlupauksiin kuuluva Linn Svahn oli hirmuisessa vireessä kaudella 2020–2021. Hän oli onnistunut esimerkiksi päihittämään Therese Johaugin normaalimatkan kisassa. Sitten kaikki meni pieleen seuraavalla viikolla. Ulricehamnin maailmancupin kisasta alkoi pitkä painajainen. Svahn kaatui sprintin puolivälierissä. Hän huomasi vuotavansa verta, mutta ei kokenut asiaa ongelmalliseksi vaan suksi maaliin. – Vain pieni vamma erän...


Ott Tänak esitti kovan väitteen Chilen MM-rallissa

Rallin vuoden 2019 maailmanmestari Ott Tänak esitti kovan väitteen välittömästi Chilen MM-rallin testierikoiskokeen ensimmäisen vetonsa jälkeen. Se saattaa hieman särähtää hänen kotimaassaan Virossa ja Suomessa. - Mahtavia teitä. Minusta ehkä parhaita, mitä MM-sarjasta löytyy, Tänak totesi WRC:n haastattelussa. Chilessä ajettiin edellisen kerran MM-pisteistä vuonna 2019. Tänak voitti silloin kisan ja hänestä kruunattiin kauden päätteeksi...


Taas yksi maailmanmestaruus vaarassa? – F1-toimittaja otti Michael Schumacherin tähtäimeensä: “MM-titteli pitäisi ottaa häneltä pois”

F1-sarjassa kohistaan parhaillaan MM-titteleistä. Yksi jos toinenkin vanha maailmanmestaruus on nimittäin parhaillaan pöydällä, kun titteleiden “todellisia” voittajia spekuloidaan. Toistaiseksi spekulaatioissa ei olla päästy äänekkäitä mielipiteitä pidemmälle, mutta edessä saattaa olla mielenkiintoisia keskusteluja, mikäli jo jaettuja maailmanmestaruuksia lähdettäisiin muuttamaan. Lewis Hamilton on ollut molempiin suuntiin keskusteluissa mukana,...


Sieltä se tuli: Hiihdon supertähti Johannes Kläbo teki rajun ratkaisun

Norjan hiihdon ykköstähti Johannes Kläbo on jäänyt ulos Norjan maajoukkueesta. Draamaa on vielä luvassa ennen marraskuun lopussa alkavaa maailmancupin kautta. Seuraavaksi väännetään nimittäin kättä Kläbon ja Norjan hiihtoliiton välisestä urheilijasopimuksesta. Se on saatava kuntoon ennen kansainvälisen kauden alkua. Tulevalla sesongilla ei taistella arvokisamitaleista. Tour de Ski ja maailmancup ovat siis kauden pääkilpailut. Kläbo on kuitenkin...


Hirvittävää luettavaa – Jelena Välbeltä hyytävä viesti meille kaikille

Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja Jelena Välbe on jälleen alkanut esiintyä venäläisessä mediassa. Jyrkistä mielipiteistään tunnettu Välbe ei ole lieventänyt kantojaan. Välbe on ollut erittäin pettynyt siihen, että Venäjän urheilijat on suljettu kansainvälisistä kisoista. Tuo sama levy soi myös nyt. Nainen puhui lännen ja Venäjän välisistä suhteista karulla tavalla. – Ei ole kyse vain erityisestä sotilasoperaatiosta (Venäjän […]


Joni Mäki astui nyt esiin – hiihtotähdellä oli kertoa loistavia uutisia

Joni Mäen kahden vuoden mitaliputki arvokisoissa päättyi tänä vuonna, kun hän jäi ilman palkintopallisijaa hiihdon MM-kisoissa Planicassa. Mäki otti vuonna 2021 MM-hopeaa parisprintistä yhdessä Ristomatti Hakolan kanssa. Vuotta myöhemmin tuli Pekingin olympialaisista samaa väriä oleva mitali parisprintistä yhdessä Iivo Niskasen kanssa. Mäki kärsi viime kauden alla ikävistä vammoista. Terveysmurheet eivät jättäneet häntä rauhaan myöskään sesongin...


Nyt on herttaista – Viivi Lehikoinen onnitteli hiihtäjärakastaan

Vuokatissa järjestettiin viikonloppuna rullahiihdon SM-kisat. Mitalit ratkottiin naisissa ja miehissä sprintissä ja vapaan hiihtotavan kymmenellä kilometrillä. Naisissa sprintin voiton vei Jasmi Joensuu. Jasmin Kähärä otti hopeaa ja Katri Lylynperä pronssia. Eero Rantala oli miesten sprinttikuningas. Verneri Suhonen ja Verneri Poikonen nappasivat muut mitalit. – Jokasyksyiset Rullahiihdon SM-kisat jälleen paketissa. Hyvät skabat taas kerran ja...


Kärpät romahti jälleen – Lauri Marjamäen potkut lähellä?

Liiga-kauteen isoin odotuksin lähtenyt Kärpät kärsi jo kolmannen peräkkäisen tappionsa, kun Lukko haki pisteet Raksilasta lauantain kierroksella maalein 2-3 pudottaen miljoonamiehistön Liigan jumbosijalle. Oululaisseuran turmioksi koitui tällä kertaa luokaton alivoimapeli, sillä Lukko iski maaleistaan kaksi välittömästi ylivoimapelin käynnistyttyä. Kärppälauman kauden ainoa voitto on avauskierrokselta Sportia vastaan, sekin vasta jatkoajan...