CHELSEA HYLKäSI ISON TARJOUKSEN NUORESTA PUOLUSTAJASTAAN

Chelsea on hylännyt Brightonin 35 miljoonan euron tarjouksen toppari Levi Colwillista, kertoo Sky Sports. Toteutuessaan tarjous olisi sivunnut Brightonin siirtoennätystä.

Colwill, 20, pelasi tällä kaudella Brightonissa lainalla Chelseasta, jonka edustusjoukkueessa hän odottaa vielä debyyttiään.

Lontoolaisseura on vahvistanut parissa viime siirtoikkunassa puolustuslinjaansa isolla rahalla, mutta Colwill näyttäisi olevan osa Chelsean tulevaisuuden suunnitelmia.

Monet Chelsean kannattajat odottivat, että Colwill saisi näytönpaikkansa Chelsean ykkösmiehistössä jo tällä kaudella, koska hän esiintyi edeltävällä sesongilla edukseen lainalla Mestaruussarjan Huddersfieldissa.

Alkukaudesta Colwillilla oli vaikeuksia nousta Brightonin kokoonpanoon ja myöhemmin hän kärsi lihasvammasta, mutta kunnossa ollessaan hän pelasi vaikuttavasti Roberto De Zerbin alaisuudessa. Kaikkiaan hänelle kertyi 22 peliä Albionin paidassa.

Sky Sportsin mukaan Chelsealla ”ei ole aikomustakaan” luopua Colwillista tänä kesänä. Monet valmentajat ja kykyjenetsijät pitävät häntä Englannin kirkkaimpana lupauksena vasenjalkaisten topparien joukossa.

Lisää siirtouutisia:

 
Lataa lisää

Lue myös: Leicesterin monivuotinen luottopelaaja jättää seuran

2023-06-01T09:29:49Z dg43tfdfdgfd