Patrik Laine jätti NHL-kautensa kesken hakeuduttuaan tammikuussa NHL:n pelaajayhdistyksen hoito-ohjelmaan. Kyse oli henkisestä terveydestä.
Laine kävi hiljattain olkapääoperaatiossa. Tiettävästi se ei ollut iso operaatio, eikä vaaranna Laineen mahdollista osallistumista tulevaan NHL-kauteen.
Vielä toistaiseksi Laine ei ole vahvistanut, milloin hän tekisi paluun NHL-kiekkoon, vai tekeekö paluuta ollenkaan. Columbus Blue Jackets keskustelee Laineen kanssa asiasta kesäkuun aikana, joten uutisia saadaan pian.
Laineen paluuta jännitetään myös Suomen maajoukkueessa. Ensi helmikuussa Montrealissa ja Bostonissa pelataan NHL:n 4 Nations Face-off -maajoukkueturnaus, jossa Laineen kovaa laukausta Leijonat varmasti tarvitsisi.
Laine ei ole pelannut yhtään maaottelua syyskuun 2016 jälkeen. Hänen piti osallistua 2023 MM-kisoihin Tampereella, mutta hän päätti lopulta vetäytyä siitä turnauksesta.
Suomessa spekuloidaan ajatuksella, että Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi ja Laine voisivat pelata jälleen samassa ketjussa, kuten ikimuistoisissa nuorten MM-kisoissa 2016. Kaikilla kolmella on ensi kaudeksi NHL-sopimus voimassa.
Lue myös: Kiekko-Espoon paluu – kohtaa heti HIFK:n 2024-06-10T10:33:55Z dg43tfdfdgfd